Kuka suojelisi duunaria?
10-vuotisjuhlalehden pääkirjoitus, olkaatte hyvät.
Syksyllä 2001, kun Arvo pitkän pohjatyön jälkeen perustettiin, oli maailma hyvin erilainen kuin nyt. IT-kupla oli puhjennut ja taloutta ravisteli taantuma. Valtio-laivaa ohjasi Lipposen sateenkaarihallitus, jossa oli mukana peräti viisi puoluetta. Rehvastelimme tuoreella naispresidentillämme.
Työmarkkinoilla elettiin turvallista tupo-aikaa. Edellisenä syksynä käydyissä neuvotteluissa oli palkkaratkaisujen lisäksi sovittu mm. vuorotteluvapaan jatkosta sekä palkallisesta helatorstaivapaasta. Toki aina joku liitto lipesi sopimuksesta ja työnantajapuoli räyhäsi kulujen kerrannaisvaikutuksista. Kaikilla osapuolilla oli kuitenkin tahtotila päästä yhteiseen, kaikkia tasapuolisesti hyödyttävään sopimukseen. Sopimus – miten kaunis sana se onkaan!
Mutta käärme oli päässyt luikertelemaan paratiisiimme. Epätyypillisten työsuhteiden määrä ryöpsähti niin, että niistä alkoi tulla tietyillä aloilla ennemminkin tyypillisiä. Duunarilainaamoista, eli vuokratyöyrityksistä tuli loistobisnes omistajilleen. Ulkomaalaista työvoimaa rahdattiin rakennuksille tellingit notkuen.
Tilanne kiristyi entisestään vuosikymmenen lopun finanssikriisin myötä. Vienti pysähtyi kuin seinään, pari paperitehdasta lakkautettiin ja loput lomauttivat väkensä. Tuhansien määräaikaisten työmarkkinastatus päivitettiin paremmin kortistoon sopivaksi. Iäkkäille työntekijöille osoitettiin eläkeovea.
Tässä valossa kuluneen 10-vuotiskauden voi nimetä ahneuden vuosikymmeneksi.
Ahneuteen tehoaa vain yksi lääke: solidaarisuus. Ay-liike puolustaa sen avulla työntekijöitä työsuhteen muotoon ja kansallisuuteen katsomatta. Muina troppeina käytetään lakeja ja viranomaisvalvontaa. Toipumisprosessin myötä työelämään palautuu ihmisarvo.
Sen verran vastuuta työntekijäkin joutuu ottamaan, että liittyy ammattiliittoon ja antaa liitolle edunvalvonta-mandaatin. Kaupan päälle hän saa muut liiton tarjoamat edut sekä mahdollisuuden rakentaa ammattiylpeyttä yhdessä kollegoiden kanssa.
Käsissäsi oleva lehti ei olisi syntynyt ilman liittojen yhteistyötä ja solidaarisuutta, jota nuorisotyössä tarvitaan vähintään yhtä kipeästi kuin järjestötoiminnassa keskimäärin. On kiitoksen ja kumarruksen arvoinen suoritus, että Arvo-yhteistyö on kantanut näiden epäsolidaarisuuden aikojen yli.
Syksyllä 2001, kun Arvo pitkän pohjatyön jälkeen perustettiin, oli maailma hyvin erilainen kuin nyt. IT-kupla oli puhjennut ja taloutta ravisteli taantuma. Valtio-laivaa ohjasi Lipposen sateenkaarihallitus, jossa oli mukana peräti viisi puoluetta. Rehvastelimme tuoreella naispresidentillämme.
Työmarkkinoilla elettiin turvallista tupo-aikaa. Edellisenä syksynä käydyissä neuvotteluissa oli palkkaratkaisujen lisäksi sovittu mm. vuorotteluvapaan jatkosta sekä palkallisesta helatorstaivapaasta. Toki aina joku liitto lipesi sopimuksesta ja työnantajapuoli räyhäsi kulujen kerrannaisvaikutuksista. Kaikilla osapuolilla oli kuitenkin tahtotila päästä yhteiseen, kaikkia tasapuolisesti hyödyttävään sopimukseen. Sopimus – miten kaunis sana se onkaan!
Mutta käärme oli päässyt luikertelemaan paratiisiimme. Epätyypillisten työsuhteiden määrä ryöpsähti niin, että niistä alkoi tulla tietyillä aloilla ennemminkin tyypillisiä. Duunarilainaamoista, eli vuokratyöyrityksistä tuli loistobisnes omistajilleen. Ulkomaalaista työvoimaa rahdattiin rakennuksille tellingit notkuen.
Tilanne kiristyi entisestään vuosikymmenen lopun finanssikriisin myötä. Vienti pysähtyi kuin seinään, pari paperitehdasta lakkautettiin ja loput lomauttivat väkensä. Tuhansien määräaikaisten työmarkkinastatus päivitettiin paremmin kortistoon sopivaksi. Iäkkäille työntekijöille osoitettiin eläkeovea.
Tässä valossa kuluneen 10-vuotiskauden voi nimetä ahneuden vuosikymmeneksi.
Ahneuteen tehoaa vain yksi lääke: solidaarisuus. Ay-liike puolustaa sen avulla työntekijöitä työsuhteen muotoon ja kansallisuuteen katsomatta. Muina troppeina käytetään lakeja ja viranomaisvalvontaa. Toipumisprosessin myötä työelämään palautuu ihmisarvo.
Sen verran vastuuta työntekijäkin joutuu ottamaan, että liittyy ammattiliittoon ja antaa liitolle edunvalvonta-mandaatin. Kaupan päälle hän saa muut liiton tarjoamat edut sekä mahdollisuuden rakentaa ammattiylpeyttä yhdessä kollegoiden kanssa.
Käsissäsi oleva lehti ei olisi syntynyt ilman liittojen yhteistyötä ja solidaarisuutta, jota nuorisotyössä tarvitaan vähintään yhtä kipeästi kuin järjestötoiminnassa keskimäärin. On kiitoksen ja kumarruksen arvoinen suoritus, että Arvo-yhteistyö on kantanut näiden epäsolidaarisuuden aikojen yli.
Kommentit