Aikakone
Radiosta alkaa soida tutut Big in Japanin rytmit. Yhdessä humauksessa olen menossa Monarin diskoon Kloritilla läikitetyissä farkuissa ja tukka sokeriveden jäykistämänä. Suosikkiohjelmani Lakatut varpaankynnet teki sen taas; äänimuisto on yhtä vahva kuin hajumuistokin. Flash backit voivat olla myös visuaalisia. Eräskin Pupu Tupunan kuva lapsille hankitussa kirjasessa viskasi rajusti takaisin 70-luvun tunnelmiin.
En haluaisi olla nuori enää uudestaan. Nyt olen äiti, ja tehtäväni on valvoa, ettei jälkikasvu toista samoja tyhmyyksiä kuin mami aikoinaan. Koska offspringit ovat vasta varhaisteiniyden rajamailla, luotan vielä omiin torppauskykyihini.
Miksi sukupolvi toisensa perään sortuu viinan kiroihin? Eivätkö nuoret muka ole nähneet tarpeeksi varoittavia esimerkkejä arjessaan? Onko muka niin kiva menettää holtti ja muisti harvasen viikonloppu? Kysymykseen on helppo, kolmiosainen vastaus: kaverit, kaverit, kaverit. Ehkä vaikuttimena on myös aikuisuuden hapuilu, isottelun tarve.
Jos kaikki kaduilla tötöilevät nuoret muistaisivat talvisodasta tutun neuvon, putoaisi vanhempien huolehtimiseen kuluttamien tuntien määrä puoleen. Vaan alkoholi – saati huumehet – muuttaa ihmisen reagointia arvaamattomaan suuntaan, eikä silloin voi luottaa enää edes siihen beeäfäffään.
Viina vapauttaa estot ja käynnistää aggressiot. Kun niitä ei pysty hallitsemaan vuosikymmeniä päihteiden käyttöä harjoitellut satakiloinen aikuinenkaan, miten mahtaa käydä tunnetasoltaan ja varreltaan heiveröisen murkun? Sukupuolten väliseen (tai vaikka keskiseen) säheltämiseen liittyen aion antaa kakaroille saman vinkin kuin annoin aikoinaan pikkusiskolleni: Kaikki valehtelevat. Joka ikinen teini väittää olevansa kokeneempi kuin on. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä vanhat valheet paljastetaan puolin ja toisin. Ai mistä tiedän?
Media kertoo vuoronperää tilastoja, joiden mukaan nykynuoret ovat fiksumpia päihteiden käyttäjiä kuin edeltäjänsä tai sitten näin pahaa remupolvea ei ole konsanaan nähty. Onneksi alkoholi on kallista ja pahan makuista. Huumemarkkinoista ei 80-luvun nuorella ole minkäänlaista käsitystä, toivottavasti käsityskykyni ei saa sytykettä kasvuun myöskään lähivuosina.
Äiti-kultani väitti aikoinaan haistavansa tupakan hajun illalla, vaikka vastaantulija olisi polttanut aamulla. Eipä haistanut. Jos omat pupuseni aikovat joskus kokeilla tupakkia, toivon vilpittömästi, että vanhat vinkit koivunlehtien syömisestä ovat siirtyneet sukupolvien ketjussa eteenpäin. Vielä enemmän tietenkin haaveilen maailmasta, jossa tupakointi-harrastus olisi hiipunut kokonaan, eikä sauhuttelukulttuuri enää tavoittaisi uusia sukupolvia.
En haluaisi olla nuori enää uudestaan. Nyt olen äiti, ja tehtäväni on valvoa, ettei jälkikasvu toista samoja tyhmyyksiä kuin mami aikoinaan. Koska offspringit ovat vasta varhaisteiniyden rajamailla, luotan vielä omiin torppauskykyihini.
Miksi sukupolvi toisensa perään sortuu viinan kiroihin? Eivätkö nuoret muka ole nähneet tarpeeksi varoittavia esimerkkejä arjessaan? Onko muka niin kiva menettää holtti ja muisti harvasen viikonloppu? Kysymykseen on helppo, kolmiosainen vastaus: kaverit, kaverit, kaverit. Ehkä vaikuttimena on myös aikuisuuden hapuilu, isottelun tarve.
Jos kaikki kaduilla tötöilevät nuoret muistaisivat talvisodasta tutun neuvon, putoaisi vanhempien huolehtimiseen kuluttamien tuntien määrä puoleen. Vaan alkoholi – saati huumehet – muuttaa ihmisen reagointia arvaamattomaan suuntaan, eikä silloin voi luottaa enää edes siihen beeäfäffään.
Viina vapauttaa estot ja käynnistää aggressiot. Kun niitä ei pysty hallitsemaan vuosikymmeniä päihteiden käyttöä harjoitellut satakiloinen aikuinenkaan, miten mahtaa käydä tunnetasoltaan ja varreltaan heiveröisen murkun? Sukupuolten väliseen (tai vaikka keskiseen) säheltämiseen liittyen aion antaa kakaroille saman vinkin kuin annoin aikoinaan pikkusiskolleni: Kaikki valehtelevat. Joka ikinen teini väittää olevansa kokeneempi kuin on. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä vanhat valheet paljastetaan puolin ja toisin. Ai mistä tiedän?
Media kertoo vuoronperää tilastoja, joiden mukaan nykynuoret ovat fiksumpia päihteiden käyttäjiä kuin edeltäjänsä tai sitten näin pahaa remupolvea ei ole konsanaan nähty. Onneksi alkoholi on kallista ja pahan makuista. Huumemarkkinoista ei 80-luvun nuorella ole minkäänlaista käsitystä, toivottavasti käsityskykyni ei saa sytykettä kasvuun myöskään lähivuosina.
Äiti-kultani väitti aikoinaan haistavansa tupakan hajun illalla, vaikka vastaantulija olisi polttanut aamulla. Eipä haistanut. Jos omat pupuseni aikovat joskus kokeilla tupakkia, toivon vilpittömästi, että vanhat vinkit koivunlehtien syömisestä ovat siirtyneet sukupolvien ketjussa eteenpäin. Vielä enemmän tietenkin haaveilen maailmasta, jossa tupakointi-harrastus olisi hiipunut kokonaan, eikä sauhuttelukulttuuri enää tavoittaisi uusia sukupolvia.
Kommentit