Mätäkuun juttu
Kaikki alkoi siitä, kun aloin venytellä jalkojani SAK:n lomaosakkeen kerrossängyssä. Reisilihakset venyvät tosi kivasti, kun saa toisen jalan napakasti yläviistoon. Pahaksi onneksi venytysalustassani, eli yläsängyn pohjassa oli juuri isovarpaan mentäviä reikiä. Ja sellaiseen reikään vasen isovarpaani kesken venytyksen juuttui.
Aluksi tilanne nauratti. Sitten jalka alkoi puutua ja venyttäjä huolestua. Tässäkö se loppuloma nyt sitten meneekin? Huusin lapsia apuun.
Ensin yritettiin hellästi pyörittelemällä. Sitten kokeiltiin äkkiriuhtaisua. Ei mitään vaikutusta. Jäädytimme varvasta jääpalalla kutistumisen toivossa ja liukastimme sitä ruokaöljyllä. Yhä vaan olin jumissa – nyt tosin hieman tahmeampana kuin olisin välittänyt olla.
Lapset lähtivät hakemaan apujoukkoja. Kissat jäivät vahtimaan potilasta. Koin orastavaa pakokauhua, kun selkä oli jumittunut ankaran jalanvääntelyn seurauksena ja rintalastan päällä hurisi kaksi karvakasaa.
Esikoinen juoksi paikalle huohottava vastaanottovirkailija kannoillaan. Kyllä on nykynuorison kunto päässyt rapautumaan. Virkailija valitteli, ettei mökkikylän ABC-oppaassa ole toimintaohjeita tällaisten tilanteiden varalta, eikä esimiestäkään saa langan päähän, koska tämä on sukeltelemassa Khao Lakilla. Pienen suostuttelun jälkeen hän haki sentään leirintäalueen lääkekaapista parit buranat. Koska leirintäaluetytöltä loppui juuri vuoro, hän jäi pelaamaan esikoisen kanssa Rummikubia.
Mökin viereen oli leiriytynyt pari partiolaista, ja heidät kekseliäs kuopus raahasi tupaamme. Partiolaiset olivat vähän noloina, kun heillä oli jäänyt EA 1 käymättä kakkosesta puhumattakaan. Mutta he lupasivat, että jos muuta ratkaisua ei löydy, he voivat katkaista varpaani Sveitsin armeijan linkkuveitsellä. En tarttunut tarjoukseen. Lupasin kuitenkin, että partiolaiset saavat vaivanpalkaksi käydä meillä suihkussa.
Ovelta kuului pullojen kilinää. Toiselle puolelle mökkiämme majoittuneet karavaanarit arvelivat, että meillä on pirskeet, kun ovi käy niin taajaan. Seuralliset tuulipukukansan edustajat tarjoutuivat hoitamaan kissoja, jos minut jouduttaisiin kuljettamaan sairaalaan vammani takia. Yritin selittää heille, että mikään kuljetusjuttu ei ole ihan ensimmäisenä valikossa, koska olen todellakin jumissa tässä sängyssä joka on kiinnitetty pulteilla tähän mökkiin. Karavaanarit sanoivat, että ei se mitään ja avasivat siiderit.
Kun en enää tuntenut jalkani lisäksi selkärankaa, toista kättä enkä vastakkaista pakaraa, tartuin toimivalla kädelläni kännykkään. Naputtelin ensin numerohaun ja taksin ennen kuin hätänumero tuli mieleen. 6 minuutin jälkeen numerossa vastattiin. Lupasivat lähettää auton, mutta minulle jäi vähän epäselväksi, minkä auton.
Koska mökkivuoromme alkoi olla lopuillaan, paikalle ehti kesälomareissulla oleva työkaveri. Nokkelalla työkaverilla oli auton takakontti pullollaan työkaluja, joilla aloimme ruuvailla sänkyä irti seinästä. Tai siis työkaveri ruuvasi. Suihkunraikkaat partiolaiset pitelivät sänkylevyä paikallaan ja karavaanarit toimivat tunnottomien raajojeni tukikeppeinä. Vastaanottovirkailija oli jo siinä vaiheessa feidannut, hänellä taisi olla treffit.
Sitten rysähti.
Kuulin jälkeenpäin, että ääni lähti paloautosta, joka osui Peugeotin takapuskuriin. Innokkaat pelastusmiehet yliarvioivat hätämme määrän ja aliarvioivat kulkuneuvonsa mittasuhteet. Onneksi rinteessä kasvoi mäntyjä, joihin Pökötti pysähtyi tussahtaen ennen pintakosketusta Puruveteen.
Tilanne laukesi sekunnin sadasosissa, kun muutenkin jo hieman ahtaaseen makuusoppeemme ryntäsi kolme noin 30-vuotiasta ja 188-senttistä palomiestä. Muistin, että herranjumala, en ole tänään edes harjannut tukkaani muista kaunistumistoimenpiteistä puhumattakaan. Naisellinen primitiivireaktio oli pyörähtää kainosti poispäin palomiehistä – ja nykäistä samalla varvas pois romahtamaisillaan olevasta kerrossänkyrakennelmasta.
Aluksi tilanne nauratti. Sitten jalka alkoi puutua ja venyttäjä huolestua. Tässäkö se loppuloma nyt sitten meneekin? Huusin lapsia apuun.
Ensin yritettiin hellästi pyörittelemällä. Sitten kokeiltiin äkkiriuhtaisua. Ei mitään vaikutusta. Jäädytimme varvasta jääpalalla kutistumisen toivossa ja liukastimme sitä ruokaöljyllä. Yhä vaan olin jumissa – nyt tosin hieman tahmeampana kuin olisin välittänyt olla.
Lapset lähtivät hakemaan apujoukkoja. Kissat jäivät vahtimaan potilasta. Koin orastavaa pakokauhua, kun selkä oli jumittunut ankaran jalanvääntelyn seurauksena ja rintalastan päällä hurisi kaksi karvakasaa.
Esikoinen juoksi paikalle huohottava vastaanottovirkailija kannoillaan. Kyllä on nykynuorison kunto päässyt rapautumaan. Virkailija valitteli, ettei mökkikylän ABC-oppaassa ole toimintaohjeita tällaisten tilanteiden varalta, eikä esimiestäkään saa langan päähän, koska tämä on sukeltelemassa Khao Lakilla. Pienen suostuttelun jälkeen hän haki sentään leirintäalueen lääkekaapista parit buranat. Koska leirintäaluetytöltä loppui juuri vuoro, hän jäi pelaamaan esikoisen kanssa Rummikubia.
Mökin viereen oli leiriytynyt pari partiolaista, ja heidät kekseliäs kuopus raahasi tupaamme. Partiolaiset olivat vähän noloina, kun heillä oli jäänyt EA 1 käymättä kakkosesta puhumattakaan. Mutta he lupasivat, että jos muuta ratkaisua ei löydy, he voivat katkaista varpaani Sveitsin armeijan linkkuveitsellä. En tarttunut tarjoukseen. Lupasin kuitenkin, että partiolaiset saavat vaivanpalkaksi käydä meillä suihkussa.
Ovelta kuului pullojen kilinää. Toiselle puolelle mökkiämme majoittuneet karavaanarit arvelivat, että meillä on pirskeet, kun ovi käy niin taajaan. Seuralliset tuulipukukansan edustajat tarjoutuivat hoitamaan kissoja, jos minut jouduttaisiin kuljettamaan sairaalaan vammani takia. Yritin selittää heille, että mikään kuljetusjuttu ei ole ihan ensimmäisenä valikossa, koska olen todellakin jumissa tässä sängyssä joka on kiinnitetty pulteilla tähän mökkiin. Karavaanarit sanoivat, että ei se mitään ja avasivat siiderit.
Kun en enää tuntenut jalkani lisäksi selkärankaa, toista kättä enkä vastakkaista pakaraa, tartuin toimivalla kädelläni kännykkään. Naputtelin ensin numerohaun ja taksin ennen kuin hätänumero tuli mieleen. 6 minuutin jälkeen numerossa vastattiin. Lupasivat lähettää auton, mutta minulle jäi vähän epäselväksi, minkä auton.
Koska mökkivuoromme alkoi olla lopuillaan, paikalle ehti kesälomareissulla oleva työkaveri. Nokkelalla työkaverilla oli auton takakontti pullollaan työkaluja, joilla aloimme ruuvailla sänkyä irti seinästä. Tai siis työkaveri ruuvasi. Suihkunraikkaat partiolaiset pitelivät sänkylevyä paikallaan ja karavaanarit toimivat tunnottomien raajojeni tukikeppeinä. Vastaanottovirkailija oli jo siinä vaiheessa feidannut, hänellä taisi olla treffit.
Sitten rysähti.
Kuulin jälkeenpäin, että ääni lähti paloautosta, joka osui Peugeotin takapuskuriin. Innokkaat pelastusmiehet yliarvioivat hätämme määrän ja aliarvioivat kulkuneuvonsa mittasuhteet. Onneksi rinteessä kasvoi mäntyjä, joihin Pökötti pysähtyi tussahtaen ennen pintakosketusta Puruveteen.
Tilanne laukesi sekunnin sadasosissa, kun muutenkin jo hieman ahtaaseen makuusoppeemme ryntäsi kolme noin 30-vuotiasta ja 188-senttistä palomiestä. Muistin, että herranjumala, en ole tänään edes harjannut tukkaani muista kaunistumistoimenpiteistä puhumattakaan. Naisellinen primitiivireaktio oli pyörähtää kainosti poispäin palomiehistä – ja nykäistä samalla varvas pois romahtamaisillaan olevasta kerrossänkyrakennelmasta.
Kommentit