Lihamakaronilaatikko, lihapullat ja hernekeitto
Suomalainen kouluruoka täyttää 60 vuotta, kolminkertainen eläköön-huuto sille! Tai ei huudeta ”eläköön”, vaan kajautetaan ilmoille nykykoululaisten lemppariruuat, eli makaronilaatikko, lihapullat ja hernekeitto.
Kovin samankuuloinen oli lista myös 30 vuotta sitten, kun oma peruskoulutaipaleeni oli alkumetreillä. Koulunkäynti oli ihanaa. Ainoa ongelma oli kouluruokailu, koska olin valikoiva syömisteni suhteen. Hernekeittopäivä aiheutti unettomuutta ja ahdistusta jo viikkoa etukäteen. Viisas ala-asteen opettajani ei kuitenkaan pakottanut syömään, taisi tietää, ettei siitä ole mitään hyötyä.
Sittemmin olen oppinut kaikkiruokaiseksi, mitä nyt joitain kestoinhokkeja olen eväsrepussani pitänyt.
***
Se, että suomalaislapsille alettiin tarjota sotien jälkeen maksuton, lämmin ruoka koulupäivän aikana, oli paitsi lasten jaksamisen ja terveyden, myös tasa-arvon kannalta merkittävä päätös. Miten onnistuisi perheenäitien työskentely kodin ulkopuolella, jos lapset tulisivat keskieurooppalaiseen tapaan kesken koulupäivän kotiin syömään?
Maksuttomuus on ehdottomasti myös tasa-arvotekijä, se tasasi vuosikymmeniä sitten köyhien ja hyvätuloisten perheiden lasten koulutaivalta, ja taitaa sillä oli merkityksensä vielä nykyisinkin. Täysin merkityksettömänä ei voi pitää sitä faktaa, että maanantaisin kuluu viikonpäivistä eniten kouluruokaa.
Aivan liian vähälle huomiolle tuntuu meidän narisemiseen painottuvassa yhteiskunnassamme jäävän se, että suomalaisissa kouluissa tarjotaan OIKEAA ruokaa. Siinä missä amerikoissa voi kouluruokalan liukuhihnalta ostaa juustohampurilaisen ja brittiäiti pakkaa lasten koulureppuun sipsipussin ja maapähkinävoileivän, pääsevät meidän lapsemme mutustelemaan lasagnea ja lihapataa.
***
Kouluruokailu aiheuttaa hälinää muutenkin kuin komean juhlavuotensa nimissä. Kouluruuan raaka-ainekulut ovat Nurmijärvellä hämmentävän alhaiset, vain 56 senttiä päivässä per annos. On tietenkin hyvä, että ihmiset tarttuvat epäkohtiin, mutta onko se epäkohta, jos meillä pystytään tuottamaan kouluruoka edullisemmin kuin jossain muussa kunnassa? Pitkät sopimukset, lyhyet kuljetusmatkat ja vähäinen einesten käyttö ovat Nurmijärven valttikortteja.
Muistaa sopii, että kouluruuan tärkein määre ei saa olla alhainen hinta, vaikka nykyinen kilpailutukseen perustuva kunnallispolitiikkamme sitä edellyttääkin. Toivoa sopii, ettei työvoimakustannusten minimointi nouse kilpailukeinoksi.
Jatkamme siis tilanteen tarkkailua – vatsat täysinä.
Kovin samankuuloinen oli lista myös 30 vuotta sitten, kun oma peruskoulutaipaleeni oli alkumetreillä. Koulunkäynti oli ihanaa. Ainoa ongelma oli kouluruokailu, koska olin valikoiva syömisteni suhteen. Hernekeittopäivä aiheutti unettomuutta ja ahdistusta jo viikkoa etukäteen. Viisas ala-asteen opettajani ei kuitenkaan pakottanut syömään, taisi tietää, ettei siitä ole mitään hyötyä.
Sittemmin olen oppinut kaikkiruokaiseksi, mitä nyt joitain kestoinhokkeja olen eväsrepussani pitänyt.
***
Se, että suomalaislapsille alettiin tarjota sotien jälkeen maksuton, lämmin ruoka koulupäivän aikana, oli paitsi lasten jaksamisen ja terveyden, myös tasa-arvon kannalta merkittävä päätös. Miten onnistuisi perheenäitien työskentely kodin ulkopuolella, jos lapset tulisivat keskieurooppalaiseen tapaan kesken koulupäivän kotiin syömään?
Maksuttomuus on ehdottomasti myös tasa-arvotekijä, se tasasi vuosikymmeniä sitten köyhien ja hyvätuloisten perheiden lasten koulutaivalta, ja taitaa sillä oli merkityksensä vielä nykyisinkin. Täysin merkityksettömänä ei voi pitää sitä faktaa, että maanantaisin kuluu viikonpäivistä eniten kouluruokaa.
Aivan liian vähälle huomiolle tuntuu meidän narisemiseen painottuvassa yhteiskunnassamme jäävän se, että suomalaisissa kouluissa tarjotaan OIKEAA ruokaa. Siinä missä amerikoissa voi kouluruokalan liukuhihnalta ostaa juustohampurilaisen ja brittiäiti pakkaa lasten koulureppuun sipsipussin ja maapähkinävoileivän, pääsevät meidän lapsemme mutustelemaan lasagnea ja lihapataa.
***
Kouluruokailu aiheuttaa hälinää muutenkin kuin komean juhlavuotensa nimissä. Kouluruuan raaka-ainekulut ovat Nurmijärvellä hämmentävän alhaiset, vain 56 senttiä päivässä per annos. On tietenkin hyvä, että ihmiset tarttuvat epäkohtiin, mutta onko se epäkohta, jos meillä pystytään tuottamaan kouluruoka edullisemmin kuin jossain muussa kunnassa? Pitkät sopimukset, lyhyet kuljetusmatkat ja vähäinen einesten käyttö ovat Nurmijärven valttikortteja.
Muistaa sopii, että kouluruuan tärkein määre ei saa olla alhainen hinta, vaikka nykyinen kilpailutukseen perustuva kunnallispolitiikkamme sitä edellyttääkin. Toivoa sopii, ettei työvoimakustannusten minimointi nouse kilpailukeinoksi.
Jatkamme siis tilanteen tarkkailua – vatsat täysinä.
Kommentit