I'm not worth it

Oli kulunut kaksi päivää kesälomaa, kun aloin miettiä työasioita. Onneksi ne olivat sentään menneitä töitä, tai oikeastaan työpaikkoja. Entisiä työpaikkoja muistellessani tajusin, että minua rekrytoitaessa on sattuma usein näytellyt suurempaa roolia kuin esimerkiksi osaamiseni.

Ensimmäisen kesätoimittajan työni sain, koska kansanopistosta löytynyt uusi ystäväni oli onnistunut saamaan kaksi kesätyöpaikkaa. Hän valitsi lähempänä kotiaan sijaitsevan toimituksen, ja siinä dumpatuksi tulleessa lehdessä sanottiin, että lähetä tänne sitten joku muu. Minä olin se joku muu. Kesä kotikaupunkini naapuripaikkakunnalla oli mukava, ja siihen sisältyi paljon muutakin aikuistumista kuin kuukausipalkka. Asuin ensimmäistä kertaa yksin. Vaikka boxini sijaitsi turvallisesti vuokranantajaperheen omakotitalon mummonsiivessä, en uskaltanut katsoa pelottavia elokuvia, kuten Tappajahai, rätisevästä mustavalkotelkkarista.

Kesätyöpesti johti toiseen työpaikkaan pienen mutkan kautta. Jäin jostain syystä roikkumaan Imatralle vielä kesätyön loputtua. Ehkä minulle oli lupailtu freetöitä vielä syksyllä, en muista. Asunto kuitenkin meni alta, koska siihen oli ehditty sopia uusi vuokralainen. Onneksi Ylä-Vuoksen kesäkollega pääsi töihin Helsinkiin, joten vuokrasin hänen vanhan asuntonsa.

Vanhan vuokralaisen jäljiltä asuntoon tuli lehti, johon hän oli päässyt töihin; Demari. Lehti oli minulle ennestään tuttu. Iltalähetin töissäni siellä naapurikaupungissa työtehtäviini oli kuulunut lehtihyllyn siivoaminen. Työ sujui muuten hyvin, mutta en keksinyt, mihin lokeroon laitan lehden nimeltä Demari. Suomen sosialidemokraatti -niminen lokero ammotti tyhjyyttään ilta toisensa perään.

Vastikään nimensä muuttaneesta lehdestä löytyi työpaikkailmoitus: Toimitusharjoittelijan paikka paikallisen puoluelehden toimituksessa Vaasassa. Koska Imatralla oli siinä vaiheessa 1 000 työtöntä työnhakijaa ja 20 avointa työpaikkaa (useita lääkärin paikkoja ja yksi tuntipalkkainen alastonmalli taidekoululle), tartuin tilaisuuteen ja muutin Suomen toiselle laidalle työpaikan perässä. Pesti kesti vuoden verran, ja sain olla mukana PageMaker-sivutaiton ensimmäisessä airuessa.

Seuraava vakituisen sorttinen työpaikka meinasi mennä minulta ohi silmien. Onneksi valpas ystäväni viestitti (varmaan soitti, ei silloin ollut vielä tekstareita), että nyt on Hesarin työpaikkasivuilla sinulle työpaikka. Paikka irtosi psykologisen testiseulan ja pienen kiristyksen myötä. Samaan aikaan minulle oli ehditty tarjota vakituista työtä (Tampereelta muuten), mutta tämä määräaikainen vaikutti kuitenkin paremmalta – vaikka työpaikka sijaitsikin Helsingissä. Työskentelin Suomalaisen työn liitossa vajaat kaksi vuotta, kunnes jäin äitiyslomalle.

Ihan pelkän rautaisen ammattitaitoni varassa en nykyisen työnantajanikaan helmoihin päätynyt. Eläkkeelle jäävälle tiedottajalle etsittiin seuraajaa. Tulevalla pomollani oli mielikuva, millaisen ihmisen hän paikkaan haluaa, mutta vastinetta mielikuvalle ei tahtonut löytyä. Kunnes hän konsultoi ystäväni (ei kumpikaan edellisistä) kanssa, joka vihjaisi, että Sannihan on juuri sellainen.

Koska sattuma on ollut minulle niin suosiollinen, en voi muuta kuin luottaa siihen jatkossakin.