Raskaana oleva sotasankari raiteilla


Suomen journalistiliiton jäsenet menettivät taannoin merkittävän jäsenedun, kun VR lakkautti lehtimiehille vuosikymmeniä myönnetyn 25 prosentin alennuksen junalipuista. Alennuksen välttämättömyydestä voi olla montaa eri mieltä, mutta kummalliseksi tilanteen teki se, että toimittajien ammattiliitto suorastaan yllytti VR:ää (ja muutamaa muuta toimijaa) luopumaan omalle jäsenkunnalleen suunnatuista eduista. Ammattiliitoillahan on ollut perinteisesti tapana ennemminkin kartuttaa jäsenetujaan kuin luopua niistä.

Toista se on Belgiassa. Täällä ei niin pientä tekosyytä olekaan, ettei sillä jonkinlaisen alennuksen paikalliselta VR:ltä saisi. Belgianrailsin alennussivut ovat suorastaan sykähdyttävää luettavaa. Perhealennuksia ja ryhmälippuja saa Suomessakin, mutta lasten teko on tuottoisampaa Belgianmaalla, sillä yhden aikuisen kanssa saa junailla neljä alle 12-vuotiasta maksutta. Kun lapset vähän kasvavat – eikä niin vähääkään, vaan 25-vuotiaaksi saakka – matkustaa yli kolmelapsinen perhe aina puoleen hintaan.

Belgia on perheystävällinen jo ennen lasten syntymää. Raskaana olevat naiset saavat matkustaa ykkösluokassa kakkosluokan lipun hinnalla viimeiset neljä raskauskuukauttaan. Raskaana olevien naisten kanssa ykkösluokassa matkustavat belgialaiset sotaveteraanit, joilta ei vaadita matkalippua ollenkaan.

Belgialaisissa junissa puvulla on väliä, sillä univormu päällä pääsee matkaan puoleen hintaan (armeija) tai täysin maksutta (poliisi). Myös työnhakijoiden matkustamista tuetaan. Tosin epätasa-arvo rehottaa työnhakurintamalla, ja eri aloille pyrkiviä kohdellaan hieman eri tavoin. Erikseen on mainittu esimerkiksi työnhaussa olevat merimiehet. Älkää kysykö, miksi merimiehet kulkisivat junalla työnhakuun.

Sokerina pohjalla ovat belgialaiset toimittajat. He saavat reissata toisessa luokassa maksutta. Jos journalisti tuntee tarvetta ensiluokkaiseen matkustamiseen, saa hän lipuista 75 prosentin alennuksen.

Kommentit

Suositut tekstit