Inttiblogi
Lomablogi muuttuu inttiblogiksi? Luultavasti ei. Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi (järjestysnumeroltaan 198.) lienee melko kaukana varusmieselämästä. Sitä paitsi kaiken kattavat salassapitoukaasit rajoittavat ilmaisunvapautta suuresti.
Meiltä otettiin luulot pois heti kurssin avajaistilaisuudessa; puolustusministeri Wallin aloitti puheensa toisella kotimaisella. Ruotsinkielinen osio jatkui niin pitkään, että epäilin hänen piruuttaan käyttävän vain omaa äidinkieltään koko puheen ajan. Onneksi varsinainen substanssi tuli sittenkin suomalaisugrilaisella. Paikalla ollut media otti ilmeisesti hattuilun hattuiluna ja uutisoi puolustusvoimain komentaja Puheloisen puheesta kohahduttavan kodinturvajoukkojen tarpeettomuuden.
Hieman oloani rentoutti myös vieruskaverini, joka kaivoi tilaisuuden aluksi kännykän esiin. Vaikken todellakaan yrittänyt urkkia, näin, että hänelle oli tullut tekstari, joka alkoi ”Hei muru…” Ihmisiähän ne muutkin kurssilaiset siis ovat.
Olo oli siis aluksi vähän kuin BB-talossa. Juuri ketään en tuntenut, enkä ainakaan tuntenut kuuluvani sangen arvovaltaiseen joukkoon. Toisaalta tällaisessa tiiviissä, määräaikaisessa yhteisössä on ennemminkin huono puoli, jos mukana on tuttuja, joiden kylkeen on liian helppo liimautua ja unohtaa se elintärkeä verkottuminen.
Maanpuolustuskurssi on ilmiönä jotain rotarymaisen veljeskuntavirityksen ja äärimmäisen tehokkaan maanpuolustuslobbaamisen välimaastossa. Joukko poliittisia päättäjiä, virkamiehiä, elinkeinoelämän, median ja järjestöjen edustajia käy neljässä viikossa läpi tarkkaan harkitun asiakokonaisuuden, tutustuu teemaan liittyviin kohteisiin ja pelaa roolipelimäisen käytännön harjoitteen. Neljänkymmenen vuoden aikana on koulutettu vajaa 8 000 suomalaista. Kurssit kuulemma pitävät yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti edelleen.
Sotilaallinen kuri ei ihan ensimmäisenä kuulosta minun jutultani. Mutta kun se tarkoittaa käytännössä tilaisuuksia, jotka alkavat ajallaan ja loppuvat ajallaan, olen aivan mykistynyt tyytyväisyydestä. Näinhän se pitäisi olla muuallakin! Luennoitsijat jättävät puheenvuorojensa jälkeen keskusteluaikaa. Kysymykset ja kommentit erotetaan selvästi toisistaan. Kun aika loppuu, jäävät viimeiset kysyjät ilman puheenvuoroa. Kaikki tyytyvät kohtaloonsa.
Ohjelmassa on paljon mielenkiintoisia asioita ja paljon sellaisia, jotka eivät ainakaan lukujärjestyksessä nähtynä herätä ihastuksen huutoja. Kaiken aion kuitenkin tunnollisesti suorittaa. Hieman ensimmäistä viikkoa on häirinnyt domestic problems, mm. lapsukaisen sairastelu. Työt olen saanut työnnettyä eteen- (teen kun ehdin) tai sivulle (=työkavereille) päin. Ensi viikolla (toivottavasti) helpottaa, kun kotona säännöllisiä huoltotoimenpiteitä kaipaavat vain kissimissit.
Sen verran uskallan sentään paljastaa, että Parolan panssariprikaatissa parasta olivat munkit.
Meiltä otettiin luulot pois heti kurssin avajaistilaisuudessa; puolustusministeri Wallin aloitti puheensa toisella kotimaisella. Ruotsinkielinen osio jatkui niin pitkään, että epäilin hänen piruuttaan käyttävän vain omaa äidinkieltään koko puheen ajan. Onneksi varsinainen substanssi tuli sittenkin suomalaisugrilaisella. Paikalla ollut media otti ilmeisesti hattuilun hattuiluna ja uutisoi puolustusvoimain komentaja Puheloisen puheesta kohahduttavan kodinturvajoukkojen tarpeettomuuden.
Hieman oloani rentoutti myös vieruskaverini, joka kaivoi tilaisuuden aluksi kännykän esiin. Vaikken todellakaan yrittänyt urkkia, näin, että hänelle oli tullut tekstari, joka alkoi ”Hei muru…” Ihmisiähän ne muutkin kurssilaiset siis ovat.
Olo oli siis aluksi vähän kuin BB-talossa. Juuri ketään en tuntenut, enkä ainakaan tuntenut kuuluvani sangen arvovaltaiseen joukkoon. Toisaalta tällaisessa tiiviissä, määräaikaisessa yhteisössä on ennemminkin huono puoli, jos mukana on tuttuja, joiden kylkeen on liian helppo liimautua ja unohtaa se elintärkeä verkottuminen.
Maanpuolustuskurssi on ilmiönä jotain rotarymaisen veljeskuntavirityksen ja äärimmäisen tehokkaan maanpuolustuslobbaamisen välimaastossa. Joukko poliittisia päättäjiä, virkamiehiä, elinkeinoelämän, median ja järjestöjen edustajia käy neljässä viikossa läpi tarkkaan harkitun asiakokonaisuuden, tutustuu teemaan liittyviin kohteisiin ja pelaa roolipelimäisen käytännön harjoitteen. Neljänkymmenen vuoden aikana on koulutettu vajaa 8 000 suomalaista. Kurssit kuulemma pitävät yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti edelleen.
Sotilaallinen kuri ei ihan ensimmäisenä kuulosta minun jutultani. Mutta kun se tarkoittaa käytännössä tilaisuuksia, jotka alkavat ajallaan ja loppuvat ajallaan, olen aivan mykistynyt tyytyväisyydestä. Näinhän se pitäisi olla muuallakin! Luennoitsijat jättävät puheenvuorojensa jälkeen keskusteluaikaa. Kysymykset ja kommentit erotetaan selvästi toisistaan. Kun aika loppuu, jäävät viimeiset kysyjät ilman puheenvuoroa. Kaikki tyytyvät kohtaloonsa.
Ohjelmassa on paljon mielenkiintoisia asioita ja paljon sellaisia, jotka eivät ainakaan lukujärjestyksessä nähtynä herätä ihastuksen huutoja. Kaiken aion kuitenkin tunnollisesti suorittaa. Hieman ensimmäistä viikkoa on häirinnyt domestic problems, mm. lapsukaisen sairastelu. Työt olen saanut työnnettyä eteen- (teen kun ehdin) tai sivulle (=työkavereille) päin. Ensi viikolla (toivottavasti) helpottaa, kun kotona säännöllisiä huoltotoimenpiteitä kaipaavat vain kissimissit.
Sen verran uskallan sentään paljastaa, että Parolan panssariprikaatissa parasta olivat munkit.
Kommentit