Tippaa mulle viitonen
Tuoreessa PAM-lehdessä on mielenkiintoinen juttu juomarahakulttuurista Suomessa. Lehden tarkoituksena oli selvittää, mikä on paras tippikuukausi palvelualoilla (heinäkuu), mutta samalla selvisi, että venäläiset turistit ovat runsaskätisimpiä juomarahan jättäjiä. Toki jenkitkin jättävät hyvin juomarahaa, mutta maantieteellisistä syistä ravintoloissamme vierailee enemmän venäläisiä turisteja.
Artikkelin mukaan suomalaisetkaan ravintola-asiakkaat eivät ole täysin pihejä, mutta avokätisyyden geeni on pesiytynyt paremmin itärajan toiselle puolen. Pahiten kouraisi tieto, että venäläiset jättävät seteleitä.
Juomaraha-asia kiinnostaa minua, koska lähestulkoon harrastan syömistä. Ulkona tulee käytyä syömässä säännöllisen epäsäännöllisesti. Epävirallisena tavoitteenani on syödä Kauppalehti Option suosituslista läpi. Maakuntalistan osalta olenkin jo melko pitkällä, helsinkiläiset ravintolat eivät jostain syystä ole niin kiehtovia. Ehkä ne ovat liian trendikkäitä?
***
Minusta on itsestään selvää, että hyvästä palvelusta jätetään tippiä. Tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka ovat aiheesta eri mieltä. Juomaraha on joko ikävä tapa lisäverottaa heidän kukkaroaan tai palveluhenkilökuntaa alistava käytäntö.
Ravintolahinnat ovat maassamme ennemminkin tyyriitä kuin edullisia, joten pienen pihiyden ymmärrän kyllä. Mutta jos muutaman euron ekstra kaataa talouden, pitäisi ehkä jatkossa ruokailla asteen verran edullisemmissa ruokapaikoissa.
Ulkomailla asia on tietenkin aivan toinen. Monissa maissa tippi on osa työntekijöiden palkkaa. Silloin on hyväpalkkaisten, työnantajan tai isännän rahoilla ruokailevien ay-toimitsijoiden ihan turha alkaa kitistä pohjoismaisesta tasa-arvosta pihistelynsä perusteena. (Esitetty tilanne on luonnollisesti täysin kuvitteellinen.)
***
Olen käynyt kahdesti rapakon takana, ja jännittänyt molemmilla kerroilla, osaanko jättää tarpeeksi juomarahaa ja miten rahan antaminen sujuu ilman että se tuntuu nöyryyttävältä. Amerikkalaisilla on sen verran rento suhtautuminen tähän itsestäänselvyyteen, että jäykkä härmäläinenkin selvisi. Onhan se ärsyttävää, kun tarjoilija kujertaa vähän väliä, onko kaikki hyvin ja tarvitaanko jotain, mutta ei siihen kuole. Jos on käynyt niin hassusti, että olet saamassa tasarahan takaisin, henkilökunta kyllä huolehtii, että saat pikkuseteleitä vaihdossa.
Pääsin eli jouduin kesällä Tukholmassa käyttämään ensimmäistä kertaa korttipäätettä, joka kysyy juomarahan suuruuden. Sen lisäksi, etten osannut merkitä tippiä ilman henkilökunnan apua, eivät yhteydetkään toimineet. Kehno suoritus sillä kertaa.
***
Mikä sitten on hyvää palvelua? Se, että kaikki sujuu, kuten minä haluan – luultavasti. Palvelu ei ole liian hidasta, muttei liian nopeaakaan. Mitään asioita ei unohdu, eikä sekaannuksia tapahdu, ainakaan hirveästi. Todella paljon on tietenkin kiinni ihmisen/ihmisten persoonasta ja tavasta toimia. Joskus toisen asiantuntemus voi ärsyttää tai palveluintous mennä yli. Silloin pieni juomaraha on pienen ihmisen kosto.
Jos ruoka on hyvää ja viini taivaallista, ei edes tarjoilijan huono päivä haittaa. Ravintolan pitää olla viihtyisä, mieluiten myös omaperäinen. Maisemasta tulee tietysti ekstraa. Paikan ei tarvitse olla tyyris eikä fiini ollakseen miun maun mukkaan.
Mutta kyllä minä aina vähän sekoan, jos vessassa on sellaiset pikkupyyhkeet, joihin kädet pyyhitään. Käytön jälkeen pyyhe viskataan punottuun pyykkikoriin. Ah! Eikös lentokoneen bisnesluokassakin ylellisyys perustu pikkupyyhkeisiin – taivaalla ne ovat vielä lämpimiä.
PAM-lehden juttu löytyy täältä http://www.pam.fi/fi/info/pam-lehti/Sivut/Da,tippia.aspx
Artikkelin mukaan suomalaisetkaan ravintola-asiakkaat eivät ole täysin pihejä, mutta avokätisyyden geeni on pesiytynyt paremmin itärajan toiselle puolen. Pahiten kouraisi tieto, että venäläiset jättävät seteleitä.
Juomaraha-asia kiinnostaa minua, koska lähestulkoon harrastan syömistä. Ulkona tulee käytyä syömässä säännöllisen epäsäännöllisesti. Epävirallisena tavoitteenani on syödä Kauppalehti Option suosituslista läpi. Maakuntalistan osalta olenkin jo melko pitkällä, helsinkiläiset ravintolat eivät jostain syystä ole niin kiehtovia. Ehkä ne ovat liian trendikkäitä?
***
Minusta on itsestään selvää, että hyvästä palvelusta jätetään tippiä. Tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka ovat aiheesta eri mieltä. Juomaraha on joko ikävä tapa lisäverottaa heidän kukkaroaan tai palveluhenkilökuntaa alistava käytäntö.
Ravintolahinnat ovat maassamme ennemminkin tyyriitä kuin edullisia, joten pienen pihiyden ymmärrän kyllä. Mutta jos muutaman euron ekstra kaataa talouden, pitäisi ehkä jatkossa ruokailla asteen verran edullisemmissa ruokapaikoissa.
Ulkomailla asia on tietenkin aivan toinen. Monissa maissa tippi on osa työntekijöiden palkkaa. Silloin on hyväpalkkaisten, työnantajan tai isännän rahoilla ruokailevien ay-toimitsijoiden ihan turha alkaa kitistä pohjoismaisesta tasa-arvosta pihistelynsä perusteena. (Esitetty tilanne on luonnollisesti täysin kuvitteellinen.)
***
Olen käynyt kahdesti rapakon takana, ja jännittänyt molemmilla kerroilla, osaanko jättää tarpeeksi juomarahaa ja miten rahan antaminen sujuu ilman että se tuntuu nöyryyttävältä. Amerikkalaisilla on sen verran rento suhtautuminen tähän itsestäänselvyyteen, että jäykkä härmäläinenkin selvisi. Onhan se ärsyttävää, kun tarjoilija kujertaa vähän väliä, onko kaikki hyvin ja tarvitaanko jotain, mutta ei siihen kuole. Jos on käynyt niin hassusti, että olet saamassa tasarahan takaisin, henkilökunta kyllä huolehtii, että saat pikkuseteleitä vaihdossa.
Pääsin eli jouduin kesällä Tukholmassa käyttämään ensimmäistä kertaa korttipäätettä, joka kysyy juomarahan suuruuden. Sen lisäksi, etten osannut merkitä tippiä ilman henkilökunnan apua, eivät yhteydetkään toimineet. Kehno suoritus sillä kertaa.
***
Mikä sitten on hyvää palvelua? Se, että kaikki sujuu, kuten minä haluan – luultavasti. Palvelu ei ole liian hidasta, muttei liian nopeaakaan. Mitään asioita ei unohdu, eikä sekaannuksia tapahdu, ainakaan hirveästi. Todella paljon on tietenkin kiinni ihmisen/ihmisten persoonasta ja tavasta toimia. Joskus toisen asiantuntemus voi ärsyttää tai palveluintous mennä yli. Silloin pieni juomaraha on pienen ihmisen kosto.
Jos ruoka on hyvää ja viini taivaallista, ei edes tarjoilijan huono päivä haittaa. Ravintolan pitää olla viihtyisä, mieluiten myös omaperäinen. Maisemasta tulee tietysti ekstraa. Paikan ei tarvitse olla tyyris eikä fiini ollakseen miun maun mukkaan.
Mutta kyllä minä aina vähän sekoan, jos vessassa on sellaiset pikkupyyhkeet, joihin kädet pyyhitään. Käytön jälkeen pyyhe viskataan punottuun pyykkikoriin. Ah! Eikös lentokoneen bisnesluokassakin ylellisyys perustu pikkupyyhkeisiin – taivaalla ne ovat vielä lämpimiä.
PAM-lehden juttu löytyy täältä http://www.pam.fi/fi/info/pam-lehti/Sivut/Da,tippia.aspx
Kommentit