Usko koetuksella

Selasin tuntemattomien ihmisten blogeja randomina, ja jostain ihmeen syystä haaviin osui vain erilaisia uskonnollisaiheisia kirjoitelmia. Ärsyttää, kun kirkko on onnistunut omimaan usko-sanan itselleen. Usko viittaa ihmisten mielessä automaattisesti henkisiin asioihin, uskontoon.

Minulle usko tarkoittaa ennen kaikkea uskoa itseeni, sisäistä vahvuutta ja elämänlankaa. En tietenkään nosta itseäni jumalasemaan, en edes jeesuksen. Neitsyt Mariakaan ei käy, vaikka ikonien palvonnassa jotain viehättävää onkin.

Omaan pärjäämiseensä uskominen on vähän sama juttu kuin itseluottamus, mutta ei sitten kuitenkaan. Siinä missä itseluottamus on rakentunut vuosien varrella erilaisten lipsahdusten ja lopsahdusten lopputuotteena, on usko omaan itseensä voimavara, joka pitää tapauskohtaisesti ja päivittäin löytää uudelleen. Ei riitä, että on ihan hyvää ja kelpaa kelle vaan.

Luottamus-käsite toimii paremmin, kun observoi maailmaa oman navan ympärillä. On ihan eri asia luottaa ystäviin, kaupan kassaan tai kylänmiehiin kuin uskoa heihin. Luottamus on enemmän, se on ansaittava. En luota kaikkiin, joihin uskon, en usko kaikkiin, joihin luotan. Muun maailman mittakaavassa usko on pienempi asia, uskoa voi mitä vaan – tai olla uskovinaan – mutta luottamus on jotain saavutettavaa, jotain suurta ja haurasta.