Paha äitipuoli iski jälleen

Istun täällä laiturinnokassa ja vietän kesääni kirjoittaen esikoisromaaniani. No ei ihan. Kiivaan työkevään jälkeen iski kirjoittamisvimma, saa nähdä, kuinka pitkälle se kantaa. Kirjoitan siitä, mistä parhaiten tiedän: elämästä.

ps: Laituri ei ole laituri perinteisessä mielessä. Se on laituri elämään, eli runkopatja tuulettomalla ja vähähyttyisellä paikalla.

PAHA ÄITIPUOLI ISKI JÄLLEEN
Meillä länsimaisessa kulttuurissa on vahva eetos naisen pahuudesta. Kiero nainen tekee ahneuksissaan sitä sun tätä. Kärsijöitä ovat kaikki muut, yleensä ainakin joku tossukka mies, joka ei osaa panna naistaan aisoihin. Minkähänlaisia tossukoita näiden tarinoiden levittäjät – kirjailijat, elokuvaohjaajat, kylänmiehet – mahtavat olla?

Legendaarisin pahis, jopa kansansatuihin päässyt pelsebuubitar on ilkeä äitipuoli. Ensin hän on viekkaudella ja vääryydellä vampannut miesparan itselleen, sitten hän keinoja kaihtamatta tekee läheisten elämästä helvettiä. Mutta-mutta. Miksi mies antaa uuden rouvansa tehdä esimerkiksi Tuhkimon elämästä helvettiä? Miksei hän sano nuorikolleen, että nyt kun on tuo kotitalousvähennyskin, voitaisiin teettää siivoustyöt ulkopuolisella?

Aivan järkyttävän väärinymmärryksen kohteeksi on joutunut Lumikin nimettömäksi jäänyt uusäiti. Hänen on täytynyt olla suht vetävä daami, koska taikapeilikin kerta toisensa jälkeen vakuutti, että hän on maassa kaunehin. Ketä tahansa sapettaa, jos tulee joku pissis ja vie korkeimman kruunun.

Noin vakavasti ottaen vastuu vaimon häirikkökäyttäytymisestä pitäisi olla miehellä. Siis jos eukko mopottaa viikosta toiseen uusiotytärtään, niin mikään maallinen, ei edes sänkysovulla kiristäminen, ei saisi ajaa lapsen edun ohi.

Ainoa excuse tossukka-isälle on hauta.

Kommentit

Suositut tekstit