Kirottu Jussi-serkku
Eipä tiennyt tyttö, millaiseen soppaan itsensä työnsi, kun syksyllä 2007 nimensä maistraatin päätöksellä muutti. Lasten isä oli ilmoittanut, että nyt on tullut aika irtautua savolaisesta sukunimestä, eikä rumaan tyttönimeen ollut paluuta.
Onneksi suvusta löytyi hieman harvinaisempi nimi, nimi kuin runo. Ja mikä parasta: siinä ei ole perussuomalaista nen-päätettä. Kouluaikana se olisi ollut NIIN hyvä, koska se sijoittui aakkosjärjestyksessä aivan eri tasoille kuin aikaisemmat nimeni.
Vähän tietysti arvelutti, miten suomalaiset oppivat käyttämään hankalaa väliviivaa. Mutta hei, sehän on vain yhdyssana, kuten kuorma-auto! Ei mennyt niin kuin Strömsössä tämä nimenmuutos. Eivät taipuneet suomalaiset, eikä erityisesti kansainvälinen tietokonejärjestelmä. Esimerkiksi asuntolainani on edelleen otettu väärällä nimellä, koska pankin systeemit eivät nimeäni niele.
Kuntavaalien koittaessa syksyllä 2008 alkoi nimeni yskiä muuallakin kuin tietokoneissa. Työkaverit, tuttavat, tuttavan tuttavat aloittivat keskustelun hieman kiusaantuneen näköisinä ”Kerro nyt, oletko sukua sille.”
Samaa tahtia kun filosofian tohtorin poliittinen ura lähti nousuun, tiheni diskreettien uteluyritysten tahti. Ajattelin positiivisin mielin, että ainakin uusi nimeni on hyvin iskostunut ihmisten mieliin. Ehkä voisin lyödä rahoiksi ja kaupata pelkällä sukunimellä kolumneja johonkin lehteen?
Eduskuntavaalien myötä maahanmuuttokriittisyys oli kaikkien huulilla – ja samoilla huulilla viipyili kysymys: ”No kerro nyt, oletko sukua sille!” Edelleen huumori mielessä keskustelin työpaikkalääkärini kanssa:
”Kaikki varmaan kysyy sinulta, onko se sukua.”
”No niin kyselee, mikä on tosi rasittavaa.”
”No onko se?”
Vaalien jälkeen olin yhdelle ilmoitusmyyjälle jo hieman sarkastisempi:
”Onko se sun miehes tai jotain?"
”Ei muistaakseni.”
Varsinaiseen virkavirheeseen ei kukaan ole uteliaisuudessaan kanssani langennut. Toisin kävi eräälle Soinille, jolle vaalivirkailija kommentoi, että tietäähän sen, kenelle tämä ääni menee.
Onneksi suvusta löytyi hieman harvinaisempi nimi, nimi kuin runo. Ja mikä parasta: siinä ei ole perussuomalaista nen-päätettä. Kouluaikana se olisi ollut NIIN hyvä, koska se sijoittui aakkosjärjestyksessä aivan eri tasoille kuin aikaisemmat nimeni.
Vähän tietysti arvelutti, miten suomalaiset oppivat käyttämään hankalaa väliviivaa. Mutta hei, sehän on vain yhdyssana, kuten kuorma-auto! Ei mennyt niin kuin Strömsössä tämä nimenmuutos. Eivät taipuneet suomalaiset, eikä erityisesti kansainvälinen tietokonejärjestelmä. Esimerkiksi asuntolainani on edelleen otettu väärällä nimellä, koska pankin systeemit eivät nimeäni niele.
Kuntavaalien koittaessa syksyllä 2008 alkoi nimeni yskiä muuallakin kuin tietokoneissa. Työkaverit, tuttavat, tuttavan tuttavat aloittivat keskustelun hieman kiusaantuneen näköisinä ”Kerro nyt, oletko sukua sille.”
Samaa tahtia kun filosofian tohtorin poliittinen ura lähti nousuun, tiheni diskreettien uteluyritysten tahti. Ajattelin positiivisin mielin, että ainakin uusi nimeni on hyvin iskostunut ihmisten mieliin. Ehkä voisin lyödä rahoiksi ja kaupata pelkällä sukunimellä kolumneja johonkin lehteen?
Eduskuntavaalien myötä maahanmuuttokriittisyys oli kaikkien huulilla – ja samoilla huulilla viipyili kysymys: ”No kerro nyt, oletko sukua sille!” Edelleen huumori mielessä keskustelin työpaikkalääkärini kanssa:
”Kaikki varmaan kysyy sinulta, onko se sukua.”
”No niin kyselee, mikä on tosi rasittavaa.”
”No onko se?”
Vaalien jälkeen olin yhdelle ilmoitusmyyjälle jo hieman sarkastisempi:
”Onko se sun miehes tai jotain?"
”Ei muistaakseni.”
Varsinaiseen virkavirheeseen ei kukaan ole uteliaisuudessaan kanssani langennut. Toisin kävi eräälle Soinille, jolle vaalivirkailija kommentoi, että tietäähän sen, kenelle tämä ääni menee.
Kommentit