Eikö kaikki työ olekaan arvokasta?

Kirjoitin alkuperäistekstin tuohtuneena jo paljon aikaisemmin. Ennen tekstin julkaisua ehti tapahtua paljon, eli eduskuntavaalit. Pätkästä tulikin pääkkäri edustajakokouslehteen, vaikkei se mielestäni sopinut sellaiseksi ollenkaan.

EIKÖ KAIKKI TYÖ OLEKAAN ARVOKASTA?
Vaikka muutaman vuoden takaisen taantuman piti olla ohi, saamme edelleen lukea tehtaiden alasajoista ja työntekijöiden irtisanomisesta lähes viikoittain. Monta tuttua duunaria on saanut fudua, kun toiminta ei enää olekaan kannattavaa. Joskus alasajoilla vain ennakoidaan huonoja aikoja tai yritetään saada amerikkalaisia sijoittajamummoja suopeammiksi. Jääkö tähän maahan enää yhtään työpaikkaa?

Kyse on muustakin kuin suurten firmojen ekonomisista linjavedoista. Pienen ihmisen tragediaa ei sovi väheksyä. Kun ihmiset joutuvat etsimään uusia töitä, ehkä jopa vaihtamaan alaa, tulee mieleen, onko heidän vanhalla osaamisellaan mitään arvoa.

Jos teppoduunari osaa tosi hyvin koota kännyköitä tai siirrellä kontteja, pitääkö hänen työntää kaikki vanha syrjään ja alkaa hoitopalveluammattialiseksi tai matkailuyittäjäksi?
Moni ammattikunta on teknologian kehittyessä käynyt tarpeettomaksi. Itse tunnen parhaiten viestintäalan, ja harmittelen edelleen, kun latojille, filmityön taitaville kuvaussihteereille tai radiojuttujen leikkaajille ei enää juuri ole käyttöä. Mitä kaikkea omaa osaamistani onkaan mennyt hukkaan?

Kaikkein suurin kysymys kuitenkin on: mikä on sellaista ammattitaitoa, joka aika ajoin päivitettynä kestäisi koko työuran? Etenkin kun työelämässä aloitteleva nuori ei nykyisin voi tietää, miten monen vuosikymmenen työura riittää kohtuueläkkeen kartuttamiseen.

***

Samaan aikaan, kun Kesä-Arvo ilmestyy, kokoontuu SAK:n edustajakokous Tampere-talolla. Ay-liikkeen sanomisilla on painoarvoa yhteiskunnassamme, joten kokoukseen omien liittojensa edustajina osallistuvat voivat vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuus näyttää.
SAK Nuorten lehdessä on luvallista harjoittaa hieman ikäsyrjintää, joten toivon, että Tampereella valittavaan SA
K:n uuteen valtuustoon valitaan mahdollisimman monta 80-luvulla syntynyttä!

Kommentit

Suositut tekstit