Kenen joukoissa prekaari seisoo?
Ja lopulta tämän vuoden kruununjalokivi, syyskuun alussa ilmestynyt kolumni.
KENEN JOUKOISSA PREKAARI SEISOO?
Suomen työmarkkinat perustuvat kauhun tasapainoon järjestäytyneen työväenliikkeen ja työnantajan välillä. Onpa pyhään kolminaisuuteen tuupattu tarvittaessa mukaan valtiovaltakin. Nyt sata vuotta maalareiden, muurarien ja kirjantekijöiden jälkeen barrikadeille nousee korkeasti koulutettujen, epämääräisten työsuhteiden allikkoon jääneiden nuorten aikuisten joukko, joka nimeää itsensä prekariaatiksi. Pelin henkeen kuuluu korostaa, että ryhmä ei ole ryhmä, vaan jokainen prekaari on yksilö, jolla on yksilölliset tarpeet. Lausunnot tulevat kuitenkin kuin yhdestä suusta.
Mielenkiintoiseksi prekariaatin toiminnan tekee se, että puskista ei ammuta sinne, missä prekariaatin huolet syntyvät, eli työnantajan kabinetteihin, vaan paukut suunnataan ammattiyhdistysliikkeeseen. Prekariaatti saa sanomansa hyvin läpi mediassa, koska porukassa on mukana toimittajia, sellaisiksi haluavia sekä näiden kavereita. Kärjistäen voidaan sanoa, että Arvo on ainoa lehti, jonka sivuille Veli Prekaarin sanoma ei ole päässyt soluttautumaan.
Erityisen nurinkuriseksi prekariaatin toiminnan tekee se, että se on ottanut päämaalitaulukseen SAK:laisen ay-liikkeen, vaikka perinteisesti korkeaa koulutustaan korostava väki kuuluu erääseen toiseen ay-perheeseen. Muistaako kukaan, että Matti Viljasta olisi julkisuudessa syytelty pätkätyöläisten huolien sivuuttamisesta?
Haluavatko prekaarit siis liittyä johonkin SAK:laiseen liittoon, jotta he pääsisivät nauttimaan kaikista eduista, jotka SAK ja sen liitot ovat ilkeyksissään vuosien varrella haalineet jäsenkunnalleen? Tuskinpa, sillä prekaari sotkee kätensä SAK:laisiin paskatöihin vain pakkotilanteessa. Ajatella, että ne ovat juuri niitä samoja töitä, joita duunarit tekevät vapaaehtoisesti vuosi toisensa perään. Monet ovat jopa ylpeitä työnsä tuloksista.
Toisin kuin prekaarijengi luulee, eivät kaikki SAK:laiset ole vakituisessa työsuhteessa olevia punaista lihaa purevia keski-ikäisiä heteromiehiä. Töiden pätkittyminen ja työsuhteiden silppuaminen koskettavat SAK:laisia siinä missä prekaareitakin. Esimerkiksi PAMilaisista pätkätyöläisiä on jopa joka kolmas.
Sen lisäksi, että SAK ei ole prekariaatin mielestä tehnyt mitään pätkätyöläisten eteen, se on törkeästi polkenut kaikista huono-osaisimpien oikeuksia vaatimalla ansiosidonnaisen toimeentulon korotuksia perustoimeentulon korotusten rinnalla. Pitää kaivaa takataskusta SAK:n säännöt, joissa todetaan, että kyseessä on etujärjestö, jonka tehtävänä on ajaa jäsenkuntansa etuja. Kuka kehtaisi vaatia MTK:lta, että sen olisi vastattava myös autoteollisuuden eduista tai Mannerheimin Lastensuojeluliitolta, että kodittomista kissoista olisi jonkun huolehdittava? Huoli vähäosaisista jaetaan taatusti myös Hakaniemen etuvartiossa, ratkaisumalleista lienee erilaisia näkemyksiä myös ay-liikkeen sisällä.
Prekaarit ovat saaneet äänensä kuuluviin. Nyt odotellaan, onko heillä mitään sanottavaa.
KENEN JOUKOISSA PREKAARI SEISOO?
Suomen työmarkkinat perustuvat kauhun tasapainoon järjestäytyneen työväenliikkeen ja työnantajan välillä. Onpa pyhään kolminaisuuteen tuupattu tarvittaessa mukaan valtiovaltakin. Nyt sata vuotta maalareiden, muurarien ja kirjantekijöiden jälkeen barrikadeille nousee korkeasti koulutettujen, epämääräisten työsuhteiden allikkoon jääneiden nuorten aikuisten joukko, joka nimeää itsensä prekariaatiksi. Pelin henkeen kuuluu korostaa, että ryhmä ei ole ryhmä, vaan jokainen prekaari on yksilö, jolla on yksilölliset tarpeet. Lausunnot tulevat kuitenkin kuin yhdestä suusta.
Mielenkiintoiseksi prekariaatin toiminnan tekee se, että puskista ei ammuta sinne, missä prekariaatin huolet syntyvät, eli työnantajan kabinetteihin, vaan paukut suunnataan ammattiyhdistysliikkeeseen. Prekariaatti saa sanomansa hyvin läpi mediassa, koska porukassa on mukana toimittajia, sellaisiksi haluavia sekä näiden kavereita. Kärjistäen voidaan sanoa, että Arvo on ainoa lehti, jonka sivuille Veli Prekaarin sanoma ei ole päässyt soluttautumaan.
Erityisen nurinkuriseksi prekariaatin toiminnan tekee se, että se on ottanut päämaalitaulukseen SAK:laisen ay-liikkeen, vaikka perinteisesti korkeaa koulutustaan korostava väki kuuluu erääseen toiseen ay-perheeseen. Muistaako kukaan, että Matti Viljasta olisi julkisuudessa syytelty pätkätyöläisten huolien sivuuttamisesta?
Haluavatko prekaarit siis liittyä johonkin SAK:laiseen liittoon, jotta he pääsisivät nauttimaan kaikista eduista, jotka SAK ja sen liitot ovat ilkeyksissään vuosien varrella haalineet jäsenkunnalleen? Tuskinpa, sillä prekaari sotkee kätensä SAK:laisiin paskatöihin vain pakkotilanteessa. Ajatella, että ne ovat juuri niitä samoja töitä, joita duunarit tekevät vapaaehtoisesti vuosi toisensa perään. Monet ovat jopa ylpeitä työnsä tuloksista.
Toisin kuin prekaarijengi luulee, eivät kaikki SAK:laiset ole vakituisessa työsuhteessa olevia punaista lihaa purevia keski-ikäisiä heteromiehiä. Töiden pätkittyminen ja työsuhteiden silppuaminen koskettavat SAK:laisia siinä missä prekaareitakin. Esimerkiksi PAMilaisista pätkätyöläisiä on jopa joka kolmas.
Sen lisäksi, että SAK ei ole prekariaatin mielestä tehnyt mitään pätkätyöläisten eteen, se on törkeästi polkenut kaikista huono-osaisimpien oikeuksia vaatimalla ansiosidonnaisen toimeentulon korotuksia perustoimeentulon korotusten rinnalla. Pitää kaivaa takataskusta SAK:n säännöt, joissa todetaan, että kyseessä on etujärjestö, jonka tehtävänä on ajaa jäsenkuntansa etuja. Kuka kehtaisi vaatia MTK:lta, että sen olisi vastattava myös autoteollisuuden eduista tai Mannerheimin Lastensuojeluliitolta, että kodittomista kissoista olisi jonkun huolehdittava? Huoli vähäosaisista jaetaan taatusti myös Hakaniemen etuvartiossa, ratkaisumalleista lienee erilaisia näkemyksiä myös ay-liikkeen sisällä.
Prekaarit ovat saaneet äänensä kuuluviin. Nyt odotellaan, onko heillä mitään sanottavaa.
Kommentit